Ensimmäinen sydämen katetrointi reissu Helsingissä meni ilman
ongelmia. Keskiviikkona 30.03 Mellalle tehtiin Lasten klinikalla kaiken
maailman kokeita ; hänet punnittiin ja mitattiin, otettiin röntgenkuva
keuhkoista ja tehtiin sydämen ultraääni tutkimus mutta ikävin oli
neulatyynynä oleminen labran täteille kun he yrittivät ottaa kaikista
mahdollisista paikoista verta tytöltä siinä kunnolla onnistumatta. Itkuhan
siinä olisi tullut itse kelläkin, oli se sellaista touhua että meitä
vanhempiakin hirvitti. Onneksi sen päivän päätteeksi päästiin
vielä hotelliin yöpymään koko perheen voimin. Seuraavana aamuna klo
7.45 Mella otettiin sisälle sydänosastolle K4 ja hänelle tehtiin heti
aamusta sydämen katetrointitutkimus. Se kesti muutaman tunnin ajan.
Käytännössä siis lasten kardiologi punktoi molemmista nivustaipeista
verisuonen, jota pitkin katetri vietiin sydämen eri osiin. Toimenpide
tehtiin läpivalaisua käyttäen. Varjoainekuvauksen avulla selvitettiin
sydämen ja suonien rakennetta tarkemmin, jonka tuloksien perusteella
kardiologi teki leikkaavan kirurgin kanssa yhdessä päätöksen koska
sitten tehdään toinen avosydän leikkaus nimeltään Glenn. Koska
katetrointi meni ihan hyvin ja
mitään yllättävää ei olotilassa ollut niin meille annettiin kotiutus
päätös seuraavana päivänä 01.04.2011.
Ja kuten kuvista huomaa olemme päässeet eroon nenämahaletkusta ja neiti sinnittelee itse syömisten kanssa!
 |
31.03 klo 07.00 |
 |
31.03 klo 13.40 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti