Ensimmäinen sydänleikkaus

Maanantai aamuna 13.12.2010, Lucian päivänä, oli edessä elämämme siihen asti pahin päivä, Mellan ensimmäisen avosydänleikkauksen aika. Tavallaan sitä odotti sitä päivää että se olisi jo takanapäin eikä sitä tarvitsisi enää stressata, toisaalta  pelättiin että "Entä jos???. Entä jos Mella ei selviä??". Ne oli niitä vaiettuja ajatuksia joita ei haluttu ääneen lausua eikä haluttu muidenkaan edes puhuvan asiasta, ei haluttu hyväksyä sitä yhdeksi vaihtoehdoista. Sanoin alusta asti Jarkolle että JOS niin käy niin vasta sitten on sen keskustelun aika, ei ennen. Koska Mellan oli tarkoitus siirtyä teholta leikkaus saliin heti aamusta klo 8 jolloin alkaisi vierailu teholla, sain illalla luvan tulla aamulla aiemmin vierailulle jotta ehdin nähdä hänet ennen operaatioon menoa.

Kyllä oli tunteet pinnassa silloin; tuntui tosi pahalta ajatella että tämä voi olla viimeinen kerta kun näen rakkaan tyttäreni, viimeinen kerta kun saan ottaa hänet syliini, viimeinen kerta kun saan sanoa hänelle "Äiti rakastaa sinua niin paljon". Viimeiset sanat jotka kuiskasin hänelle ennen kuin minua pyydettiin poistumaan olivat "Pysy vahvana, pysy Rakas vahvana kun äiti ei tahdo siihen oikein pystyä". Itkien poistuin lastenklinikalta mäkkitalolle.

Leikkauksen sanottiin kestävän n. 7-8 tuntia ja lähdimme Jarkon kanssa päiväksi kaupungille äitini ja siskoni kanssa ostoksille. Tosin ei meillä tullut ostettua mitään, tuijotimme vuorollaan kelloa ja katsoimme kauanko vielä pitää odottaa. Odotimme niin kovasti kirurgin soittoa saadaksemme kuulla miten leikkaus on onnistunut.
Loppu ajaksi menimme Scandic hotelliin odottamaan josta äidilläni ja siskollani oli huone reissun ajaksi. Lopulta se puhelu tuli. Leikkaus oli päättynyt ja kaikki oli mennyt hyvin, ei ollut tullut yllätyksiä ja kaikki oli mennyt toistaiseksi suunnitelmien mukaan, saatiin lupa mennä katsomaan Mellaa seuraavalla vierailu ajalla klo16 teholle. Pillahdin taas itkemään ja halattiin toisiamme lujaa Jarkon kanssa, tyttäremme on elossa <3 .

Äitini ja siskoni eivät lähteneet enää teholle, he eivät halunneet nähdä Mellaa rintakehä auki hengityskoneessa, eihän se näky kaunis ole eikä kukaan halua nähdä lastansa siinä tilassa mutta eipä sitä muutakaan voinut. Nyt oli pahin takana ja toipuminen sai alkaa.