Kastepäivänä lauantaina 11.12.2010 oli kauhea lumisade sää. Aamuvierailun jälkeen menin äitin ja siskoni kanssa stocmannille ostoksille. Löysimme sieltä nätin kastemekon. Ostoksien jälkeen menimme mäkkitalolle odottamaan seuraavaa tehon vierailua. Tehon vierailu ajat iltapäivällähän ovat ensin klo 13.30-15.00, sitten seuraava 16.00-19.00. Sovimme että ei kasteta vielä puoli kahdelta vaan vasta klo 16.00. Se oli onni koska oli lähellä että emme olisi päässeet paikalle ajoissa.
Tilannehan oli siis se että vaikka mäkkitalolta ei ole lastenklinikalle kuin reilu 1km matka, ei äitini enkä minä voineet kävellä. Minulla synnytyksen jälkeen paikat vielä kipeinä ja äitillä jalat huonossa kunnossa. Ja oikeasti sitä lunta oli ja paljon kun oli satanut koko päivän. Saimme tilattua taksin, jota ei vaan kuulunut. Lopulta kuski soitti että ei osaa paikan päälle, neuvottiin reitti ja kuski aikoi tulla. Oltiin siinä vaiheessa jo pahasti myöhässä. Kun kuski lopulta löysi oikealle tielle ja mäkkitalojen pihaan oli enää 100m matkaa, hän pysäytti auton, huitoi kädellään ja lähti peruuttamaan paikan päältä pois!! Emme meinanneet uskoa silmiämme! Siis oikeasti se hävytön kuski poistui paikalta! Soitin hänen numeroon josta hän aiemmin soitti minulle, kysyin että miksi te peruutatte kun olette melkein jo perillä. Vastaukseksi sain vain tylyn huudon "En ajaisi sinne pihalle asti vaikka maksaisitte minulle miljoonan!". OK! Asiakaspalvelua todellakin. Ymmärrän jos kuskia pelotti että auto jää pohjasta kiinni (mäkkitalolle vievä pikkutie oli auraamatta) mutta olisi hän voinut sentään selittää nätimmin, toisekseen olisi voinut peruuttaa sen autonsa sen parisataa metriä takas isommalle ajotielle mikä oli aurattu ja ottaa meidät siinä vaikka kyytiin mutta ei, hän päätti häipyä sen jälkeen pois kun olimme kiltisti odottaneet yli tunnin hänen paikalle saapumistaan. Voitte vaan kuvitella kuinka vihainen minä olin. Minä itkin samaan aikaan vihasta, väsymyksestä, stressistä ja suoraan sanottuna vitutuksesta! (Ne hormoonit toki mukaan lukien edelleen :D). Kello oli jo niin paljon ettei meillä auttanut kuin kävellä, emme olisi ehtineet paikalle muuten jos toisenkin taksin kanssa olisi käynyt samoin. Pääsimme isomman tien kohdalle niin ensimmäinen auto joka ohi ajoi niin äitini nosti kädet ilmaan ja autoi pysähtyi kysymään miten voi auttaa. Selitetttiin tilanne niin mies ystävällisesti otti minut ja äitini kyytiin koska muita ei mahtunut, mutta siskoni ja Jarkko jatkoivat parempi kuntoisina loppumatkan jalan. Kyllä silloinkin tuli kyyneleet silmiin kun oli niin ystävällinen perheen isä että auttoi meitä. Kiitettiin tuhannesti häntä kyytistä jonka ansiosta ehdittiin kastetilaisuuteen ajoissa. Tein kyllä tästä taksikuskista valituksen ja en todellakaan säästellyt voimasanoja, sen verran kiehu adrenaliinia veressä.
Itse kaste tilaisuus oli lyhyt ja kaunis. Mellan kun piti olla piuhoissa koneiden varassa koko ajan niin emme voineet pitää häntä sylissä niin paljon. Kaste suoritettiin hänen ollessa sängyllä, se oli helpointa. Ja Mellalle tuli kuuma kun oli kastemekko päällä lämpölampun alla. Kastekynttilää ei voitu tietenkään sytyttää kaikista sairaala laitteista johtuen. Ihana tehon hoitaja Jonna oli huomannut ottaa meille kastevettä pulloon talteen. Pullossa oli pinkki rusetti ja pieni rukous liimattuna pullon kylkeen. Se odotti meitä illalla kun vierailimme teholla. Nyt tämä kastevesi on kotona sen antaisemassa komeassa kasteveden säilytykseen tarkoitetussa koristerasiassa. Kastepappi Harri Helle oli oikein mukava pappi. Kummeiksi valitsimme siskoni Maaritin ja Jarkon siskon Katjan.
Mella Emilia |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti