Ensimmäinen sydänleikkaus

Maanantai aamuna 13.12.2010, Lucian päivänä, oli edessä elämämme siihen asti pahin päivä, Mellan ensimmäisen avosydänleikkauksen aika. Tavallaan sitä odotti sitä päivää että se olisi jo takanapäin eikä sitä tarvitsisi enää stressata, toisaalta  pelättiin että "Entä jos???. Entä jos Mella ei selviä??". Ne oli niitä vaiettuja ajatuksia joita ei haluttu ääneen lausua eikä haluttu muidenkaan edes puhuvan asiasta, ei haluttu hyväksyä sitä yhdeksi vaihtoehdoista. Sanoin alusta asti Jarkolle että JOS niin käy niin vasta sitten on sen keskustelun aika, ei ennen. Koska Mellan oli tarkoitus siirtyä teholta leikkaus saliin heti aamusta klo 8 jolloin alkaisi vierailu teholla, sain illalla luvan tulla aamulla aiemmin vierailulle jotta ehdin nähdä hänet ennen operaatioon menoa.

Kyllä oli tunteet pinnassa silloin; tuntui tosi pahalta ajatella että tämä voi olla viimeinen kerta kun näen rakkaan tyttäreni, viimeinen kerta kun saan ottaa hänet syliini, viimeinen kerta kun saan sanoa hänelle "Äiti rakastaa sinua niin paljon". Viimeiset sanat jotka kuiskasin hänelle ennen kuin minua pyydettiin poistumaan olivat "Pysy vahvana, pysy Rakas vahvana kun äiti ei tahdo siihen oikein pystyä". Itkien poistuin lastenklinikalta mäkkitalolle.

Leikkauksen sanottiin kestävän n. 7-8 tuntia ja lähdimme Jarkon kanssa päiväksi kaupungille äitini ja siskoni kanssa ostoksille. Tosin ei meillä tullut ostettua mitään, tuijotimme vuorollaan kelloa ja katsoimme kauanko vielä pitää odottaa. Odotimme niin kovasti kirurgin soittoa saadaksemme kuulla miten leikkaus on onnistunut.
Loppu ajaksi menimme Scandic hotelliin odottamaan josta äidilläni ja siskollani oli huone reissun ajaksi. Lopulta se puhelu tuli. Leikkaus oli päättynyt ja kaikki oli mennyt hyvin, ei ollut tullut yllätyksiä ja kaikki oli mennyt toistaiseksi suunnitelmien mukaan, saatiin lupa mennä katsomaan Mellaa seuraavalla vierailu ajalla klo16 teholle. Pillahdin taas itkemään ja halattiin toisiamme lujaa Jarkon kanssa, tyttäremme on elossa <3 .

Äitini ja siskoni eivät lähteneet enää teholle, he eivät halunneet nähdä Mellaa rintakehä auki hengityskoneessa, eihän se näky kaunis ole eikä kukaan halua nähdä lastansa siinä tilassa mutta eipä sitä muutakaan voinut. Nyt oli pahin takana ja toipuminen sai alkaa.

Kastepäivä ja taksi draamaa!!

Mellan ensimmäinen avosydän leikkaus oli suunniteltu maanantaille jolloin  hän olisi viikon vanha. Halusimme että hänet kastettaisiin ennen sitä. Hätäkastetta emme halunneet koska vaikka kyseessä ei sillä hetkellä olisikaan ollut suoranainen "hätä", niin siinä ei silti olisi saaneet vanhemmat olla paikan päällä. Vaihtoehdoiksi jäi oikean kasteen suorittaminen teholla, ei kastetta ollenkaan, tai sitten hätäkaste jonka olisi myöhemmin koti oloissa voinut siunata papin seurassa sukulaisten ympäröimänä.Saimme onneksemme viikonlopun tuuraavan sairaala papin kiinni joka suostui suoritttamaan kasteen teholla. Sitten soitimme sukulaisillemme ja kysyimme ketkä kaikki haluaisivat / kykenisivät matkustamaan Helsinkiin paikan päälle. Äitini ja siskoni pääsivät tulemaan. Muilla oli sairastelua perheissä joten eivät voineet tulla, tehollehan ei sairaita vieraita edes päästetä.

Kastepäivänä lauantaina 11.12.2010 oli kauhea lumisade sää. Aamuvierailun jälkeen menin äitin ja siskoni kanssa stocmannille ostoksille. Löysimme sieltä nätin kastemekon. Ostoksien jälkeen menimme mäkkitalolle odottamaan seuraavaa tehon vierailua. Tehon vierailu ajat iltapäivällähän ovat ensin klo 13.30-15.00, sitten seuraava 16.00-19.00. Sovimme että ei kasteta vielä puoli kahdelta vaan vasta klo 16.00.  Se oli onni koska oli lähellä että emme olisi päässeet paikalle ajoissa.

Tilannehan oli siis se että vaikka mäkkitalolta ei ole lastenklinikalle kuin reilu 1km matka, ei äitini enkä minä voineet kävellä. Minulla synnytyksen jälkeen paikat vielä kipeinä ja äitillä jalat huonossa kunnossa. Ja oikeasti sitä lunta oli ja paljon kun oli satanut koko päivän. Saimme tilattua taksin, jota ei vaan kuulunut. Lopulta kuski soitti että ei osaa paikan päälle, neuvottiin reitti ja kuski aikoi tulla. Oltiin siinä vaiheessa jo pahasti myöhässä. Kun kuski lopulta löysi oikealle tielle ja mäkkitalojen pihaan oli enää 100m matkaa, hän pysäytti auton, huitoi kädellään ja lähti peruuttamaan paikan päältä pois!! Emme meinanneet uskoa silmiämme! Siis oikeasti se hävytön kuski poistui paikalta! Soitin hänen numeroon josta hän aiemmin soitti minulle, kysyin että miksi te peruutatte kun olette melkein jo perillä. Vastaukseksi sain vain tylyn huudon "En ajaisi sinne pihalle asti vaikka maksaisitte minulle miljoonan!". OK! Asiakaspalvelua todellakin. Ymmärrän jos kuskia pelotti että auto jää pohjasta kiinni (mäkkitalolle vievä pikkutie oli auraamatta) mutta olisi hän voinut sentään selittää nätimmin, toisekseen olisi voinut peruuttaa sen autonsa sen parisataa metriä takas isommalle ajotielle mikä oli aurattu ja ottaa meidät siinä vaikka kyytiin mutta ei, hän päätti häipyä sen jälkeen pois kun olimme kiltisti odottaneet yli tunnin hänen paikalle saapumistaan. Voitte vaan kuvitella kuinka vihainen minä olin. Minä itkin samaan aikaan vihasta, väsymyksestä, stressistä ja suoraan sanottuna vitutuksesta! (Ne hormoonit toki mukaan lukien edelleen :D). Kello oli jo niin paljon ettei meillä auttanut kuin kävellä, emme olisi ehtineet paikalle muuten jos toisenkin taksin kanssa olisi käynyt samoin. Pääsimme isomman tien kohdalle niin ensimmäinen auto joka ohi ajoi niin äitini nosti kädet ilmaan ja autoi pysähtyi kysymään miten voi auttaa. Selitetttiin tilanne niin mies ystävällisesti otti minut ja äitini kyytiin koska muita ei mahtunut, mutta siskoni ja Jarkko jatkoivat parempi kuntoisina loppumatkan jalan. Kyllä silloinkin tuli kyyneleet silmiin kun oli niin ystävällinen perheen isä että auttoi meitä. Kiitettiin tuhannesti häntä kyytistä jonka ansiosta ehdittiin kastetilaisuuteen ajoissa. Tein kyllä tästä taksikuskista valituksen ja en todellakaan säästellyt voimasanoja, sen verran kiehu adrenaliinia veressä.

Itse kaste tilaisuus oli lyhyt ja kaunis. Mellan kun piti olla piuhoissa koneiden varassa koko ajan  niin emme voineet pitää häntä sylissä niin paljon. Kaste suoritettiin hänen ollessa sängyllä, se oli helpointa.  Ja Mellalle tuli kuuma kun oli kastemekko päällä lämpölampun alla. Kastekynttilää ei voitu tietenkään sytyttää kaikista sairaala laitteista johtuen. Ihana tehon hoitaja Jonna oli huomannut ottaa meille kastevettä pulloon talteen. Pullossa oli pinkki rusetti ja pieni rukous liimattuna pullon kylkeen. Se odotti meitä illalla kun vierailimme teholla. Nyt tämä kastevesi on kotona sen antaisemassa komeassa kasteveden säilytykseen tarkoitetussa koristerasiassa.  Kastepappi Harri Helle oli oikein mukava pappi. Kummeiksi valitsimme siskoni Maaritin ja Jarkon siskon Katjan.

Mella Emilia

Seuraavat päivät

Synnytyksen jälkeisenä päivänä vierailimme kaikkina vierailu aikoina teholla katsomassa Mellaa, saimme vaihtaa vaippaa, syöttää pullosta maitoa ja pitää häntä hetkittäin sylissä. Enimmäkseenhän Mella nukkui, mutta se oli oikeasti hassua, koska aina kun hän kuuli minun ääneni, hän pyristeli hereille. Katseli meitä niillä omilla tumman sinisillä silmillään ja rauhoittui kun silitin hänen hiuksiaan. Joka vierailu päättyi siihen että pyyhin kyyneliä kasvoiltani, en olisi halunnut poistua pikkuisen viereltä. Toisena tehopäivänä saimme paikan mäkkitalolta. Olihan se muutosta kolmen hotellissa asutun viikon jälkeen :).  Kävimme kaikkina muina aikoina vierailulla mutta illan viimeisin jätettiin pois, saimme itse levätä ja rauhoittua mäkkitalolla. Tosin samaan aikaan podettiin syyllisyyttä siitä kun ei oltu paikalla.. nämä on juuri näitä asioista joita ei voi ymmärtää kunnolla muut kuin ne jotka kokee kaiken omakohtaisesti.