Uusi vuosi

30.12.10. Odotettiin Jarkon lapsia ja Jarkon vanhempia saapuvaksi vierailulle Helsinkiin. Oli kivaa että he tulivat katsomaan sinne asti meidän pikkuista. Mutta meilläpä olikin sitten heille iso yllätys kun he saapuivat. Saimme aamulla kuulla että jos muutosta ei tapahdu niin Mella saa kotiutus päätöksen jo heti seuraavana päivänä. Se tuli meillekin yllätyksenä, olimmehan itsekin uskoneet että vietämme vielä viikkoja sairaalassa. Päivä meni seurustellen vieraiden kanssa, opetellassa kaikkien lääkkeiden annostukset ja opeteltiin letkutuskoneen käyttö puhdistuksineen päivineen (lainasivat meille letkutuskonetta kotia sieltä sairaalasta, olimme helpottuineita ettei tarvinnut pelätä että maidot pitää pelkän ruiskun avulla laittaa käsin letkusta alas).

31.12.10 Mellalle sitten myönnettiin kotiutuspaperit. Iiik, olimme samaan aikaan innoissamme ja hieman, noh, ei ehkä ihan peloissaan mutta jännittyneitä siitä miten kaikki lähtisi menemään kun kaikki olisi tästä alkaen meidän vastuulla.. ei ollutkaan enää hoitohenkilökuntaa opastamassa ja auttamassa. Toisaalta oli hyvin ajoitettu tämä Jarkon vanhempien vierailu, he kun toivat tullessaan meidän kotia jättämämme turvakaukalon. Ei tarvinnu murehtia miten tyttö matkustaa taksisssa. Varasimme yöjunasta makuuhytin kotimatkalle. Pääsimme kuitenkin jo iltapäivällä lähtemään mäkkitalolle ja otimme tytön jo sinne mukaan. Myös Jarkon lapset ja vanhemmat tulivat sitten sinne vierailemaan. Pakkasimme tavaroitamme paluumatkaa varten ja yritimme selvitä kunnialla samalla tytön hoitamisessa.. olihan se vähän hässäkkää ja kun tosiaan oltiin vasta opeteltu sitä letkutuskoneen käyttöä niin meinasi olla hieman haastavaa. Selvittiin kuitenkin päivästä mäkkitalolla niin ajattelin että selvitään me kotonakin :).

Niinpä meillä meni se uusi vuosi junassa matkustaen, tiedossa paluu kotiin ja uusi arki.. IHANAA!

Taksia odotellassa

Junassa uni maistui koko matkan

Odotuksia, mietteitä..

Odoteltiin kovasti uutta vuotta ja sitä että vuosi vaihtuu. Olimme silloin vielä siinä uskossa että olisimme Lastenklinikalla vähintään tammikuun puoleen väliin asti jos ei mitään takapakkia tule. Tuntuihan ne päivät pitkiltä ja raskailta sairaalassa ja sitä odotti jo omaa kotia ja sitä että pääsisi oikeasti olemaan ÄITI < 3.

Samalla sitä mietti olisiko äitiys miten erilaisempaan "erityislapsen" kohdalla. Huolia ja pelkoja ehkä enemmän tytön voinnin suhteen. Tiedossa se että joutuisi sosiaalisista kanssa käymisistä ainakin luopumaan infektio riskien pelossa. Oppisiko tyttö miten ja milloin syömään kunnolla pullosta että päästäisiin eroon nenämahaletku ruokinnasta. Kuinka haastavaa olisi monien lääkkeiden annostus ja syöttäminen noin pikkuiselle lapselle kotioloissa. Osaako paikallinen terveyskeskus / lähisairaalat auttaa tyttöä jos apua tarvitaan koska lähimpään yliopistolliseen sairaalaan kuitenkin matkaa se 135km. Näitä sitä silloin jo uskalsi alkaa miettimään kun tuntui oikeasti siltä että kyllä täältä kotia saadaan viedä tämä pikku prinsessamme. Onneksi kuitenkaan kaikesta ei tarvi selvitä yksin. Onhan Jarkko mukana yhtälailla tytön hoitamisessa ja samoja asioita hänkin mietti isän näkökulmasta.

Jarkko & Pikkuprinsessa